Päädyin muutamien mutkien ja eri alojen kautta hyvinvointialalle ja opiskelemaan luontaishoitajaksi AK Luontaisterapiaopistoon Tampereelle. Valmistuin luontaishoitajaksi vuonna 2004 ja diplomivyöhyketerapeutiksi vuonna 2006.

Poikamme sairastuttua astmaan löysin Buteyko-menetelmän. Menetelmä oli Suomessa tuolloin vielä aika tuntematon, mutta asiaan perehdyttyäni ymmärsin, että tällaista meillä Suomessakin tarvitaan.

Kävin Buteyko-ohjaajakoulutuksen Lontoossa Buteyko-kouluttaja Patrick McKeownin opissa keväällä 2013. Koulutuksen jälkeen testasin hengitysoppeja omalle pojalle erinomaisin tuloksin. Jo parin kuukauden harjoittelun jälkeen hänen lääkityksensä voitiin puolittaa ja myöhemmin luopua lääkkeistä kokonaan, lääkärin ohjeistuksen mukaan.

Myös hengityskursseille tulleet asiakkaani saivat menetelmästä hyviä tuloksia. Kasvavan kiinnostuksen myötä jätin luontaishoidot pois ja keskityin rekisteröimäni Hoitava Hengitys HB ® -menetelmän eteenpäin viemiseen. Hyvinvoinnin parissa työskentelevien toivomuksesta ryhdyin myös kouluttamaan uusia Hoitava Hengitys -ohjaajia. Nykyään heitä toimii eri puolilla Suomea jo useita kymmeniä.

Yllättävä ja hauska lisäjuoni hengitysohjauksiin on ollut didgeridoon soittamisen yhdistäminen hengitysharjoitteluun. Kiinnostuin aiheesta luettuani, että näitä Australian aboriginaaleilta peräisin olevia putkimaisia soittimia on tutkittu ja todistettu tehokkaaksi kuorsauksen ja uniapnean hoitomuodoksi.

Soittamisen lisäksi innostuin myös itse valmistamaan didge-putkia ja esiteltyäni näitä hengityskurssilaisilleni, oivalsin, että tässähän on uusi kurssikonsepti eli Unihengitys + didgeridoo -kurssit. Kursseilla yhdistyvät tärkeä Hoitava Hengitys -tietous unenaikaisten hengitysongelmien syntyjuurista ja seurauksista, HH-harjoitteet sekä didge-putkien valmistus ja soittoharjoittelu. Kurssit ovat sittemmin saaneet kompaktin nimen Unididge-kurssit.

Lämpimästi tervetuloa kursseille ja koulutuksiin!

Marketta